Apurahojen jakajissa on niitäkin, jotka tietävät omakohtaisesti, miten hienoa on saada apurahaa – ja miltä tuntuu, kun rahaa ei saa. Hakemuksen kirjoittaminen vie ajattelua eteenpäin, vaikka rahaa ei sillä kertaa tulisi, professori Pirjo Hiidenmaa sanoo.

Tähän mennessä apurahoja on myönnetty yhteensä 44 miljoonaa, 396 hankkeelle. Pirjo Hiidenmaa vertaa Helsingin Sanomain Säätiön merkitystä Suomen Akatemiaan. ”Se on valtava määrä rahaa, joka säätiön kautta tulee viestinnän  kentälle, suurin piirtein saman verran kuin Suomen Akatemiasta.”

Hiidenmaa on Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani ja tietokirjallisuuden professori. Hän näkee työssään, millaista apurahojen vaikuttavuus on käytännössä: ”Säätiö on mahdollistanut monen tutkijan pätevöitymisen, vienyt eteenpäin tutkimusta ja tutkimusmetodeja ja antanut mahdollisuuksia paneutua omaan aiheeseen.”

Hiidenmaa pitää erityisenä sitä, että Helsingin Sanomain Säätiö myöntää rahat yliopistolle, joka sitten muodostaa tutkijan kanssa työsuhteen. Tämä poikkeaa monen muun säätiön käytännöistä.

”Minusta se on vastuullista, että tutkijat ovat palkkasuhteessa, eivät apurahatutkijoita vailla vakituisen työn turvaverkkoja. Pidän tätä olennaisena ja esimerkillisenä, kun katson läheltä tutkijoiden sinnittelemistä projektista toiseen.”

***

Pirjo Hiidenmaa tietää hyvin, miltä tuntuu saada apurahoja – tai jäädä haussa rannalle. Ennen kuin Hiidenmaasta tuli säätiön hallituksen jäsen ja sittemmin myös toinen varapuheenjohtaja, Helsingin Sanomain Säätiö rahoitti hanketta, jossa Hiidenmaa oli mukana. Kertomuksen keinoin tutki tarinallisuutta mediassa ja tietokirjallisuudessa.

Sehän on valtava ilon aihe kun saa apurahan, hän sanoo. ”Sitä pitää tunnustuksena: meidän juttu on huomattu ja tähän on uskottu.”

Hakemusrumbaa ja ainaista hankkeiden kasaamista pidetään useimmiten vain rasitteena. Aikaa valuu hukkaan. Jokaisen haun lopputulemana on valtavasti hylsyjä ja vain muutama ilouutinen.

Hiidenmaa kuitenkin ajattelee, että hakemisestakin on hyötyä. Kyse ei ole vain hakemuslomakkeen täyttämisestä, vaan hankkeen tekijöiden kasaamisesta, aiheen rajaamisesta, tutkimuskysymysten hiomisesta, sen pohtimisesta, mihin hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet kiteytyvät.

”Hakemuksen tekeminen vie ajattelua eteenpäin”, Hiidenmaa sanoo.

Hän tietenkin tietää, miten turhauttavaa on, kun hyvä hanke jää vaille rahoitusta.

”Ajattelen kuitenkin niin, että akateemisella ihmisellä pitäisi aina olla jokin juttu kytemässä ja jalostumassa riippumatta hakuajoista. Tavallaan se on akateemisen ihmisen elämäntapa, että jos ei tule rahoitetuksi, ideaa jalostetaan ja haetaan uudestaan.”

Hiidenmaa sanoo, että joillakin tutkijoilla on verkot vesillä joka puolella ja pöytälaatikoissa eri versioita hankkeista. ”Niitä sitten muotoillaan kuhunkin hakuun sopivaksi, kunnes tärppää.”

Koska hauissa jää aina rannalle myös hyviä hankkeita, onnistumisia pitää juhlia kunnolla, hän sanoo.

***

Millainen on hyvä hakemus?

Ensin ilmeisin: selkeä idea ja ajatus siitä, mitä tässä hankkeessa selvitetään.

Vaikka tutkimus eläisi ja muuttuisi matkan varrella paljonkin, rahoittajaa kiinnostaa se, että hankkeen lähtökohdat ovat selkeät ja johdonmukaiset.

”Lisäksi pitää olla realistinen käsitys siitä, mitä vaikkapa 2-3 vuodessa saa aikaan. Kysymysten pitää olla järjellisen kokoisia.”

Hiidenmaan mielestä on olennaista, että hanke ankkuroituu johonkin todelliseen maailmassa, ”vaikka se ei tuottaisi huikeaa kaupallista myyntiä tai suoraa hyötyä”. Pitää perustella, mihin tutkittava asia liittyy ja miksi se on tärkeä.

Aina hyvä vinkki: lue säädekirja! Se ohjaa säätiön toimintaa ja sitä kautta rahanhakua. Hyväkään hanke ei saa rahaa säätiöltä, jonka toiminnan piiriin hanke ei kuulu.

Professorin puheessa kaikuu lievä kyllästyminen samoina toistuviin tutkimusmetodeihin. Hyvässä hankkeessa ei ole olennaista vain se tieto, jota se tuottaa, vaan myös se, että tutkimustavat ja -metodit kehittyvät ja syntyy vaikkapa uusia tapoja yhdistää määrällistä ja laadullista tutkimusta.

”Tieteentekemisessä on olennaista, että kehitetään myös sitä tiedettä itseään: saadaan uutta teoreettista tietoa ja kehitetään tutkimusmenetelmiä.”

”Miten sen nyt sanoisi… kaikki ei selviä sillä, että haastatellaan joukko päätoimittajia.”

***

Hiidenmaa sanoo nauttivansa säätiön hallituksen kokouksista. Päätökset ovat yhteisiä ja kokemus on, että kaikki tulevat paikalle avoimin mielin.

”Tietenkin on tilanteita, joissa joku on tykännyt yhdestä, toinen toisesta, mutta sitten luetaan yhdessä uudelleen hakemusta ja perustellaan kantojamme. Me tullaan vähän erilaisista taustoista, joten keskusteluissa näkökulmat täydentävät toisiaan.”

Mukavaa on se, että hallituksessa on omaksuttu kanta, jossa myös riskinotto on mahdollista.

”Sanomme, että annetaan tälle mahdollisuus. Minusta se on hyvä ajatus”, Hiidenmaa sanoo ja toistaa: ”Annetaan tälle mahdollisuus.”

***

”Olen hirveän vanhanaikainen mediankäyttäjä. Luen aamulla painettua sanomalehteä ja aikakauslehdetkin luen paperilta, leikkaan talteen ruoka- ja jumppaohjeita. Minulla ei ole nyt telkkaria, mutta huomaan kaipaavani ajankohtaiskeskusteluja ja dokumentteja. Kuuntelen tosi paljon äänikirjoja: sauvakävelylenkillä, työmatkoilla, ruokakauppaan mennessä. Iltaisin istun kaikessa rauhassa ja luen romaania. Olen jo sen ikäinen, että olen oppinut, että työt eivät lopu tekemällä, olen paljon onnellisempi, kun luen iltaisin.”

Pirjo Hiidenmaa
Humanistisen tiedekunnan dekaani 
Helsingin Sanomain Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja

Teksti: Reetta Räty
Kuva: Ida Pimenoff