Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti syntyi marraskuussa 1889. Suuri ponnistus, mutta nimi jäi harmittamaan. Erityisesti tuoretta päätoimittajaa Eero Erkkoa, joka olisi kaivannut jotain räväkämpää, tai ainakin vähemmän Dagbladetia muistuttavaa. Mutta kun Erkolta itseltään ei parempaa ehdotusta tullut, Päivälehdellä mentiin.
Nimet askarruttivat myös syksyllä 2022, kun Päivälehden mukaan nimetylle museolle etsittiin uutta suuntaa. Olisiko vihdoinkin aika tehdä suuri ratkaisu? Voisimmeko todella vaihtaa nimeä? Käytännössä Päivälehden museo oli osoittautunut viestinnässä vaikeaksi – nimi ei enää vastannut moneen kertaan uudistetun museon sisältöjä ja ääkkösineen oli myös kansainvälisesti hankala. Nostalginen kyllä, siksi luopuminen tuntui haikealta ja vaikealta. Prosessin myötä tuli mietittyä paljon menneitä – tavoitteita, tapahtumia, ystäviä, yleisöjä. Ja tietysti nimiä.
Päivälehden museo avattiin Ludviginkadulla tasan 112 vuotta lehden perustamisen jälkeen. Katu oli välissä ennättänyt saada lähes legendaarisen maineen, olihan siellä toimitettu, ladottu ja painettu Suomen suurimmiksi kasvaneita lehtiä, Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia. Vuosituhannen vaihteessa ”Ludda” oli kuitenkin hiljentynyt ja toimitukset siirtyneet upouuteen Sanomataloon, painohan oli muuttanut Vantaalle jo aiemmin. Helsingin Sanomien tilaajille suuri muutos oli asiakaspalvelukonttorin katoaminen Erottajan kulmasta. – ”Ei, en minä tullut museoon. Haluan jättää ilmoituksen. Milloin Hesarista on tullut museo?”
Museota perustettaessa elettiin vahvan printin aikaa, Erkot ja Sanoman vaiheet kiinnostivat. Uusi museo kertoi yhtiön tarinan asiallisesti ja analyyttisesti, ehkä hieman romantisoiden. Painopiste oli Päivälehden ajassa, mutta parhaiten menestyivät sarjakuvanäyttelyt. Ne olivat itseasiassa niin suosittuja, että kulisseissa vaikuttanut Aatos Erkko toivoi koko museon muuttamista sarjakuvamuseoksi. Kääk! Mikähän sille olisi tullut nimeksi?
Jälkeenpäin uskaltaa sanoa, että uusi museo oli jo avautuessaan vanha. Huolella tehty käsikirjoitus oli konservatiivinen ja yhtiökeskeinen. Samaan aikaan internet teki vallankumousta ja media muuttui vauhdilla. Tämä johti museonkin perusteelliseen uudistamiseen 2007. Uusi käsikirjoitus korosti median roolia yhteiskunnassa: miten Suomesta tuli Suomi, median näkökulmasta katsottuna? Ajatus uudesta nimestä lausuttiin tällöin tietääkseni ensimmäisen kerran. Kuka sen rohkeni tehdä – en muista, mutta ainakin itse tyrmäsin ehdotuksen lähes rienaavana.
Vuonna 2007 tapahtui paljon muutakin: Facebook alkoi leviämään Suomessa vauhdilla. Päivänvalon näkivät myös ensimmäinen iPhone ja Amazon Kindle, muun muassa. Lukemisen tulevaisuus ja printin kohtalo alkoivat kiinnostaa museovieraita uudella tavalla. Museolta alettiin odottaa paitsi näkökulmia menneisyyteen, myös keskustelua tulevaisuuden kanssa. Seuraava uudistus kangasteli auttamatta mielessä, vaikka edellisen kanssa vasta opeteltiin elämään.
Kun joulukuussa 2015 juhlittiin Päivälehden museon kolmatta alkua, olisivat ovet voineet avautua vaikkapa Vapaan sanan museoon: sananvapaus kun oli uuden päänäyttelyn kärki, ja samalla tapa kertoa tarinaa vaihtunut kronologisesta temaattiseen. Lopullista askelta ei uskallettu kuitenkaan vielä ottaa: perinne tuntui velvoittavalta, ja halu pysyä linjassa sisarorganisaatio Päivälehden arkiston kanssa oli vahva. Lopullisen sysäyksen nimiuudistukselle antoikin lopulta organisaatiomuutos: museo ja arkisto päätettiin yhdistää. Nyt tai ei koskaan!
Uusi nimi ei kuitenkaan tipahtanut taivaasta. Itse asiassa sen löytäminen oli vaikeaa, jopa tuskaista. Apua haettiin niin julkisesta nimikilpailusta kuin sidosryhmätyöpajoista. Yksi ennakkosuosikeista oli Ludda: ystävällinen, helposti lähestyttävä, paikka- ja historiatietoinen nimi – ainakin minun ja parin kollegan mielestä. Testiryhmät eivät kuitenkaan lämmenneet. Haisi kuulemma sisäpiirin jutulta, jopa elitismiltä. Asiat näyttävät niin erilaisilta eri suunnista katsottuna! Slangimaisuuttakin karsastettiin. Lopulliseen finaaliin ylsi kaksi nimeä – Lehmus ja Merkki. Toinen lehdistömuseosta innoituksensa saanut, toinen viestinnän pienin yksikkö, merkityksiksi laajentuva. Jälkimmäisellä sitten päätettiin mennä. Huh, vihdoinkin!
Juhlat, uusi alku, jälleen kerran. Median museo ja arkisto Merkin ovi käy tiuhaan. ”Onpa täällä värikästä ja valoisaa. Aivan upeaa. Merkki? Hauska nimi. Minäkin osallistuin nimikilpailuun. Missä ne meemit ovat, niitä tulin erityisesti katsomaan.” Uskottava se on, homma toimii! Vaikka mieli jo askarteleekin seuraavassa uudistuksessa.
Saila Linnahalme
Median museo ja arkisto Merkin johtaja
Median museo ja arkisto Merkki avautui yleisölle 2.12.2023.
