Haluaisitko kertoa jonkin ikimuistoisen tapahtuman työurasi varrelta? Tai jakaa meille muiston hauskasta sattumuksesta, mukavasta kollegasta, riemukkaasta työpäivästä? Tai ehkä haluaisit kirjoittaa pitkänkin tarinan työvuosistasi ja työsi muuttumisesta vuosien ja vuosikymmenten myötä?

Helsingin Sanomain Säätiö kutsuu kaikkia Sanoma Media Finland Oy:n* entisiä ja nykyisiä työntekijöitä osallistumaan jo neljättä kertaa järjestettävään Pöytäkirjojen ulkopuolelta -kilpailuun.

Kilpailun tarkoituksena on kerätä talteen muistoja ja kokemuksia mediayhtiön arjesta vuosikymmenten varrelta. Erityisesti kirjoitusten toivotaan kertovan asioista, jotka eivät päädy virallisiin pöytäkirjoihin ja dokumentteihin. Teksti voi olla useiden liuskojen mittainen tai tiivistys pakina- tai runomuotoon. Myös kuvat ovat tervetulleita.

Kilpailu juhlistaa Päivälehti–Helsingin Sanomien 135-vuotissyntymäpäivää. Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti perustettiin marraskuussa 1889. Yksi Helsingin Sanomain Säätiön tehtävistä on säilyttää Sanoman historiallista perintöä.

Kirjoituskilpailun voittajat valitsee raati, johon kuuluvat säätiön yliasiamies Ulla Koski (pj.), toimittaja Unto Hämäläinen, tutkija Reetta Hänninen ja kirjailija Jari Tervo.

Kilpailun kolme parasta työtä palkitaan. Ensimmäinen palkinto on 5 000 euroa, toinen 3 000 euroa ja kolmas 2 000 euroa. Voittajat julkistetaan marraskuussa 2024.

Olipa nykyinen (tai entinen) työpaikkasi toimituksessa, markkinoinnissa, painossa tai jakelussa, jaa tarinasi meille. Olemme siitä todella kiinnostuneita!

Lähetä kirjoituksesi 14.10.2024 mennessä osoitteeseen ulla.koski@hssaatio.fi tai Helsingin Sanomain Säätiö, Korkeavuorenkatu 28, 00130 Helsinki.

 

Lisätietoja:

Yliasiamies Ulla Koski
040 731 1507, ulla.koski@hssaatio.fi
www.hssaatio.fi

 

*Sanoma Media Finland -yhtiöön ovat aiemmin kuuluneet esim. Sanoma News, Sanoma Osakeyhtiö, Sanoma Magazines ja Sanoma Print.

 

Kirjoituskilpailun voittajakirjoitukset voidaan julkaista. Helsingin Sanomain Säätiöllä on oikeus julkaista myös muita kilpailuun lähetettyjä kirjoituksia tai niiden osia näyttelytoiminnassaan, painotuotteissaan ja muissa medioissa. Kirjoituksia voidaan editoida normaaliin journalistiseen tapaan. Kaikki kirjoitukset talletetaan Median museo ja arkisto Merkkiin, jossa ne säilytetään tutkimuksen käyttöön.