Kategoria: Tiedotteet

TIEDOTE Toimittajastipendien hakuaika on päättynyt ja hakemuksia on tullut 86 kappaletta. Ehdottomasti suosituin hakukohde tänä vuonna on UC Berkeley, jonne hakee 26 toimittajaa. Muita suosikkeja ovat Reuters Instituutti Oxfordissa, USC Annenberg sekä Freie Universität Berliinissä.
Lue lisää
TIEDOTE Uutisraivaaja-kilpailun voitto poikkeuksellisesti kahdelle joukkueelle.  Kuka ja Lucify jakavat 250 000 euroa. Kirjoittaja: Jussi Latvala Valokuvat: Ida Pimenoff Uutisraivaaja-kilpailun voittajatiimit Kuka ja Lucify sekä tuomariston jäsenet. Mediainnovaatiokilpailu Uutisraivaajan voittajiksi on 17.9. valittu kaksi joukkuetta. Uutisraivaajan tuomaristo päätti jakaa 250 000 euron palkinnon Kuka- ja Lucify-tiimien kesken puoliksi. Kuka ja Lucify saavat siis kumpainenkin 125
Lue lisää
TIEDOTE Helsingin Sanomain Säätiön tiloja uudistetaan. Päivälehden museon perusnäyttely uudistetaan ja museo suljetaan 21.8.2015. Uudistetun museon avajaisia vietetään joulukuussa. Päivälehden arkiston tilat Korkeavuorenkadulla remontoidaan myös ja arkiston tutkijasali on suljettu remontin vuoksi ajalla 31.8.- 1.12.2015. Säätiön toimisto ja apurahatoiminta siirtyy Sanomatalosta uusittuihin tiloihin joulukuun aikana.
Lue lisää
TIEDOTE Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 19.3.2015 myönnettiin apurahoja seitsemälle hankkeelle 459 700 euroa. Kirjoittaja: Ulla Koski Helsingin Sanomain Säätiö on perustanut Visuaalisen journalismin palkinnon. Vuosittain myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. "Palkinto on perustettu nimensä mukaisesti kehittämään tiedonvälitystä ja journalismin visuaalista kerrontaa. Visuaalisen journalismin tehtävä on ohjata ihmisiä tiedon pariin, auttaa ymmärtämään ja jäsentämään usein monimutkaisia
Lue lisää
TIEDOTE Tviittien politiikkaa - demokratia, edustus ja tasa-arvo politiikan uusissa verkkojulkisuuksissa -projektin tulosten julkaisutilaisuus Kirjoittaja: Ulla Koski Kuva: Twitter Tervetuloa Helsingin Sanomain Säätiön ja Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksen (COMET) järjestämään Tviittien politiikkaa - demokratia, edustus ja tasa-arvo politiikan uusissa verkkojulkisuuksissa  -projektin tulosten julkaisutilaisuuteen maanantaina 23. helmikuuta kello 14.00 Päivälehden museoon, Ludviginkatu 2―4, Helsinki.
Lue lisää
Hakuaika Uutisraivaajaan päättyi vuorokauden vaihtuessa lauantaista sunnuntaiksi. Hakemuksia tuli yhteensä 64 kappaletta. Hakemusten kirjo on jälleen valtava, ja esiraati ja tuomaristo saavat ruodittavakseen keskenään hyvin erilaisia projekteja ja mediainnovaatioita. Uutisraivaajan esiraati lukee jo parhaillaan kuumeisesti kilpailun hakemuksia. Uutisraivaajan esiraadin tehtävä on pohjustaa finalistien valintaa ja löytää hakemusten joukoista parhaat ja kiinnostavimmat. Parhaat hakemukset saavat esiraadilta
Lue lisää
Tervetuloa Helsingin Sanomain Säätiön ja Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen järjestämään Asiantuntijuus mediassa -seminaariin maanantaina 10. marraskuuta 2014 kello 14.00 Päivälehden museoon, Ludviginkatu 2―4, Helsinki. Millainen on hyvä asiantuntija? Ketkä pääsevät esiintymään asiantuntijoina julkisuudessa – ja keiden pitäisi päästä? Mitä asiantuntija saa ja ei saa julkisuudessa sanoa? Onko tutkijoilla velvollisuus osallistua julkiseen keskusteluun? Asiantuntijuus mediassa -seminaarissa
Lue lisää
Tervetuloa Helsingin Sanomain Säätiön ja Jyväskylän yliopiston järjestämään seminaariin Uutisia pelaamassa maanantaina 13. lokakuuta kello 14.00 Päivälehden museoon, Ludviginkatu 2―4, Helsinki. Viime vuosina digitaalisen median kentällä on nähty useita yrityksiä yhdistää journalismia ja peleille ominaista muotokieltä tai niiden mekaniikkoja. Näiden niin kutsuttujen uutispelien tavoitteena on ollut motivoida uutisten lukijoita tai käyttää pelejä vaikuttamisen välineenä. Jyväskylän
Lue lisää
Jussi Latvala Uutisraivaaja-kilpailun tiedottajaksi on valittu Jussi Latvala, 25. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa suomen kieltä, sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa. Lisäksi Jussi työskentelee STT-Lehtikuvassa tarvittaessa töihin tulevana toimittajana ja toimitussihteerinä. Uutisraivaaja-tiedottajan paikkaa haki kaikkiaan 54 henkilöä. ”Tuskin kukaan toimittaja on viime vuosina välttynyt alan myllerrykseltä; oman energiani ja osaamiseni käytän mielelläni sen parissa työskentelemiseen, mitä ja millaista
Lue lisää
Maailman lehdistönvapauden päivän (3.5.) Unesco-konferenssi järjestetään Suomessa vuonna 2016. YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon pääjohtaja Irina Bokova on ilmoittanut Unescon päätöksestä vastauskirjeessään kulttuuriministeri Pia Viitaselle, joka on tarjonnut Suomea Unescon lehdistönvapauden päivän konferenssin isäntämaaksi ja kanssajärjestäjäksi vuonna 2016. Helsingin Sanomain Säätiö, Anders Chydenius -säätiö, Suomen Unesco-toimikunta ja Toimittajat yli rajojen -järjestö esittivät Opetus- ja
Lue lisää