Anna-Mari Hänninen, 30, on valittu Helsingin Sanomain Säätiön viestintäkoordinaattoriksi määräaikaiseen työsuhteeseen 1.9.2018–30.9.2019.
Anna-Mari Hänninen on aiemmin työskennellyt toimittajana mm. Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä ja eri maakuntalehdissä. Hännisellä on myös kokemusta järjestötyöstä Suomen Punaisessa Ristissä ja Suomen Pakolaisavussa. Koulutukseltaan Hänninen on filosofian maisteri Jyväskylän yliopistosta.
Viestintäkoordinaattorin päätehtäviä on edistää Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun näkyvyyttä ja hoitaa kilpailun toteuttamista. Lisäksi tehtäviin kuuluu säätiön viestinnän, erityisesti sosiaalisen median, kehittäminen sekä osallistuminen Päivälehden museon ohjelmatuotanto- ja yleisöpalvelutehtäviin.
Lisätietoja: Yliasiamies Ulla Koski, puh. 040 73 11 507
Uutisraivaaja on Helsingin Sanomain Säätiön järjestämä mediainnovaatiokilpailu. Sen tarkoituksena on löytää tiedonvälitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja liiketoimintamalleja. Kilpailu käynnistetään viidennen kerran syyskuussa 2018. Kilpailun voittaja(t) valitaan syksyllä 2019.