TAPAHTUMAT

Unescon pääjohtajalle Irina Bokovalle luovutettiin Chydenius-mitali Päivälehden museolla 2.5.2016.

Valokuvat: Ida Pimenoff

Professori Gustav Björkstrand ja Unescon pääsihteeri Irina Bokova.
Päivälehden museon iltatilaisuudessa Oregonin yliopiston Unesco Crossings Instituutin opiskelijoita ja professori. Kuvassa Negina Pirzad, Peter Laufer, Scott Greenstone, Jonathan Bach, Franziska Monahan ja Emerson Malone.

Vuoden 2015 Chydenius-mitali luovutettiin eilen maanantaina UNESCOn pääjohtaja Irina Bokovalle tunnustuksena ”UNESCOn kansainvälisesti merkittävästä toiminnasta Chydeniuksen avoimuusperiaatteiden hyväksi”. Anders Chydenius -säätiö perusteli mitalia UNESCOn työllä erityisesti vapaan tiedonvälityksen ja julkisuusperiaatteen hyväksi.

– Julkisuusperiaate on toteutunut jo noin sadan maan lainsäädännössä. Asiakirjajulkisuus hyväksyttiin syyskuussa osaksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Näiden saavutusten puolesta UNESCO on ollut vaikuttamassa. Pääjohtaja on myös henkilökohtaisesti osoittanut arvojohtajuutta korostamalla sananvapauden, medialukutaidon ja koulutuksen merkitystä taistelussa väkivaltaisia ääriliikkeitä vastaan, totesi Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Gustav Björkstrand.

Tilaisuus Päivälehden museolla jatkui iltavastaanotolla, jonne saapui noin 200 konferenssivierasta. Maailman lehdistönvapauden päivän konferenssi pidetään Finlandia-talolla 3.-4.5.2016.