Tiedeakatemian pääsihteeri toivoo, että viestintätutkimuksen menetelmät monipuolistuisivat edelleen. ”Apurahahakemuksissakin pitää vaivautua kertomaan, miten kysymykseen vastataan – menetelmään pitää kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin tutkimuskysymykseen”, Pekka Aula sanoo.

”Fanitan lajia, ja kun tuli mahdollisuus antaa oma panos sen eteen, että mahdollisimman hyvät hankkeet saavat rahoitusta, tartuin siihen heti.”

Näin sanoo Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihteeri Pekka Aula. Mahdollisuus, johon Aula tarttui, oli hallituspaikka Helsingin Sanomain Säätiössä. Ja se laji, jota Aula fanittaa – se on viestinnäntutkimus, tai pikemminkin media and communication studies. Tämä termi kuvaa Aulan mielestä paremmin tutkittavan kentän laajuutta.

Ennen pääsihteerin pestiä Pekka Aula toimi viestinnän professorina Helsingin yliopistossa. Hän on seurannut läheltä sitä isoa muutosta, jota ala on käynyt läpi viime vuosikymmenet.

Muutoksesta on tullut pysyvä olosuhde.

”Jos nyt ajattelee meidän aikaa, niin onhan tämä todella päräyttävää aikaa olla viestinnäntutkija ja seurata koko tätä median ja viestinnän kenttää. Aihepiiri on niin tärkeä osa koko yhteiskuntaa.”

***

Tiedeakatemian tilat ovat Helsingin Kruununhaassa, Mariankadulla. Istumme kahville yhteen remontoidun rakennuksen hulppeista tiloista. Käy ilmi, että se on Aulan entinen työhuone, ja myös marsalkka Mannerheimin entinen makuuhuone. Historiallisissa tiloissa on hyvä muistella hetki menneitä.

Aula sanoo innostuneensa aikoinaan viestinnästä alana sen yhteiskunnallisen merkittävyyden takia. Toimittajan työstä hän ei haaveillut. ”Kirjoittaja minusta silti tuli”, hän toteaa. Aula on toiminut muun muassa Maine-lehden päätoimittajana ja kirjoittanut lukuisia kirjoja.

Tiedeakatemian tiloissa ei tule varsinaisesti sellainen olo, että tieteellä menisi huonosti. Mutta käsillä on uusi tilanne, Aula sanoo. Tiede on totuttu liittämään tarinaan sen mahtavasta voimasta: teknologinen kehitys, lääkkeet, kaikki ympärillämme meren syvyyksistä kaukaisimpaan avaruuteen on tieteen käsissä. Nyt tämä tarina on uhattuna monelta suunnalta, ”tieteen suuri narratiivi on sirpaloitumassa”, kuten tutkimuksen kielellä sanotaan.

Kritiikki sinänsä kuuluu olennaisesti tieteeseen. Tutkijat tietävät olevansa jatkuvan arvioinnin kohteena, on kyse sitten apurahahausta tai tieteellisen artikkelin vertaisarvioinnista.

”Tiede elää kritiikistä”, Aula sanoo. ”Tutkijana sun ajatuksia ja älyä arvioidaan koko ajan, se kuuluu asiaan.”

Aula sanoo, että tiede ei instituutiona hetkahda kovastakaan kritiikistä. Sisäistäkin pyykkiä on pestävänä riittämiin: paljastuu huijauksia, väärinkäytöksiä, arveluttavilla motiiveilla tehtyä tiedettä. ”Että tällainen tulee ilmi, se on vain hyvä asia”, Aula sanoo.

Mutta nyt tämän analyyttisen kritiikin ohella saa kuulla, kun ”monet haukkuvat tiedettä ihan vain lämpimikseen” – ja mikä vielä vakavampaa: tietyt poliittiset liikkeet ja hallitsijat suhtautuvat tieteeseen väheksyen ja pyrkivät suitsimaan tutkijoita.

”Asialliseen ja rakentavaan kritiikkiin kuuluu se, että kertoja, se kriitikko, kantaa vastuun kritiikistä ja sanoistaan. Se on ihan toinen asia kuin se, että vaan huudetaan, että ei se ole noin. Siinä ei kanneta vastuuta kritiikistä. Kritiikki on vuoropuhelua, ei mylvintää.”

Aula sanoo, että Suomessakin pitää ottaa vakavasti huoli siitä, että institutionaalista valtaa voivat saada tahot, jotka muistuttavat vaikkapa Unkaria suhteessa tieteeseen.

”Siellä perinteinen tiedeakatemia ei taipunut hallinnolle, ja hallinto perusti siksi uuden.”

Kun tämä huoli yhdistetään tutkimukseen kohdistuviin leikkauksiin ja haluun typistää yliopisto koneeksi, joka tuottaa mahdollisimman paljon niin sanottuja hyötyjä, saa kuvan siitä, miksi tiede on ahtaalla, tai vähintäänkin ”uudessa tilanteessa”.

***

Pekka Aula on seurannut viestintää ja sen tutkimusta lähes kaikista tarjolla olevista rooleista: opiskelijana, jatko-opiskelijana, väittelijänä, tutkijana, opettajana, professorina… Alan valtava muutos kietoutuu sosiaalisen median läpimurtoon. Some on pannut median uuteen asentoon, Aula sanoo.

”Niin sanottu perinteinen media sovittaa omaa toimintaansa sosiaalisen median logiikkaan.”

Tämän muutoksen ja sovittelun seuraamista Aula pitää erityisen hedelmällisenä juuri viestinnäntutkijan roolissa.

Mitä professori sitten odottaa Helsingin Sanomain Säätiöön saapuvilta hakemuksilta – mikä herättää rahahanoja vartioivan mielenkiinnon?

Aula sanoo tervehtivänsä suurella ilolla viestinnäntutkimuksen menetelmien monipuolistumista ja eri menetelmien ja tieteenalojen yhdistelyä. ”Ettei jämähdetä vain laadulliseen, tulkitsevaan tutkimukseen.”

Hakemuksissakin hän kiinnittää huomiota juuri menetelmä-osuuteen. Ei riitä, että kuvataan tutkittava aihe selkeästi ja fiksusti. ”Apurahahakemuksissakin pitää vaivautua kertomaan, miten kysymykseen vastataan – menetelmään pitää kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin tutkimuskysymykseen.”

Pekka Aula sanoo, että säätiöt ovat ”mahtavia rahoitusinstrumentteja”, koska ne voivat tehdä mitä niitä huvittaa, säädekirjat harvoin suitsivat rahoittajan mahdollisuuksia ottaa riskejä ja tukea uudenlaista tekemistä.

”Odotan enemmän uusia avauksia, joista keskustella. Isommin ajattelua.”

***

”Mediakäyttörutiineista tärkein on aamun Hesari, paperilta. Silmäilen aukeamia, kuten tutkijat tietävät lukijoiden tekevän: emme lue lehtiä järjestelmällisesti vasemmalta oikealle, vaan silmäillen. Jos en saa eteeni paperia, luen näköislehteä. Siinä toimii tämä sama, voi silmäillä.”

Pekka Aula
Helsingin Sanomain Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja, VTT
Viestinnän professori, Helsingin yliopisto 2003–2014, 2015
Professori, LUT, 2014
Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihteeri 2016–

Teksti: Reetta Räty
Kuva: Ida Pimenoff