Viihtyikö perhe? Oliko hakuprosessi vaikea? Lähtisitkö uudestaan? Kun mielessä on mahdollisuus hakea jatko-opiskelupaikkaa ulkomailla, nousee esiin lukuisia kysymyksiä. Helsingin Sanomain Säätiö järjesti 4. syyskuuta infon toimittajastipendihausta, jossa aiemmat stipendiaatit kertoivat omista kokemuksistaan.
Yleiskuva avartui illan aikana kaikista yhdeksästä stipendikohteesta. Säätiö myöntää lukuvuodelle 2020–2021 stipendejä yliopisto-opintoihin kuudessa maassa. Lisäksi on mahdollista hakea Columbian yliopiston tutkivan journalismin kesäkurssille ja yhdysvaltalaismediaan tutustuttavaan World Press Institute -toimittajaohjelmaan.
”Oxfordissa tehdään oma tutkimusprojekti, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota heti hakuvaiheessa”, sanoi Reuters-instituutissa Britanniassa lukuvuoden viettänyt Aura Lindeberg.
”Olin matkassa perheen kanssa. Silloin kannattaa olla ajoissa liikkeellä asunnon ja päiväkotipaikkojen saamiseksi. Meitä auttoi Berliinin yliopistosta varsin aikaisin keväällä tullut vastaus”, kertoi Freie Universitätissä opiskellut Sakari Silvola.
”Hakuprosessi USC Annenbergin journalismikouluun on työläs, mutta sitä ei kannata kauhistua. Aiemmista stipendiaateista oli paljon apua, ja minäkin viestittelin aktiivisesti edeltäjieni kanssa”, kannusti Los Angelesista hiljattain palannut Sara Rigatelli.
World Press Institute avaa USA:ta vauhdilla
Toimittajat voivat hakea säätiöltä stipendiä noin lukuvuoden mittaisiin opintoihin Britanniassa, Kiinassa, Saksassa, Tanskassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa (USA:ssa kaksi kohdetta). Lisäksi tarjolla on lyhyempiä oppimatkoja: New Yorkissa järjestettävä kolmiviikkoinen kesäkurssi ja World Press Instituten (WPI) noin kahden kuukauden ohjelma. Tarkemmin stipendikohteisiin voi tutustua täällä.
Stipendi-infossa WPI:n ohjelmasta kertoi itse johtaja David McDonald. Hän sanoi, että WPI tutustuttaa osallistujia Yhdysvaltoihin etupäässä käytännön kautta, ohjelma ei ole kovin akateeminen. Ohjelman aikana vieraillaan muun muassa useammassa osavaltiossa ja maan suurissa mediataloissa.
Mukana on vuosittain kymmenen toimittajaa eri puolilta maailmaa.
WPI-ohjelmaan osallistunut Jenny Jännäri kertoi, että hänelle suurin anti ohjelmasta olivat nimenomaan kansainväliset kollegat: ”Sain muistutuksen, miten urheita ihmisiä tätä työtä maailmalla tekee. Monet työskentelevät aivan erilaisissa olosuhteissa kuin me.”
Tartu tilaisuuteen: hakuaikaa 29.9. asti
Toimittajastipendejä voivat hakea kaikki keskivaiheilla uraansa olevat toimittajat, niin freelancerit kuin työsuhteessa työskentelevät. Hakuaikaa on 29.9.2019 asti.
Hakemukset jätetään englanniksi (Berliiniin hakemuksen voi kirjoittaa myös saksaksi). Lisää ohjeita hakuun sekä valintakriteerit löytyvät täältä. Perheen kanssa matkustaville säätiö myöntää korotetun apurahan.
Osaan hakukohteista tulee vuosittain lukuisia hakemuksia, ja osa stipendiaateista kertoi infossakin hakeneensa haluamaansa kohteeseen useamman kerran. Ei siis kannata luovuttaa, jos ensimmäinen hakukerta ei johda valintaan!
Säätiö tekee valintansa hakemusten pohjalta lokakuun puolivälissä. Suoraan säätiö valitsee stipendiaatit Berliiniin ja Shanghaihin. Muihin yliopistokohteisiin apurahansaajat valitaan yhteistyössä vastaanottavien yliopistojen kanssa. Osalla hakijoista hakuprosessi jatkuu siis vielä kevään puolelle.
Stipendikohteet 2020–2021
Stipendiblogi
Stipendiaattien loppuraportit
Teksti: Anna-Mari Hänninen l Kuvat: Matilda Gronow