Historian tunteminen auttaa tulkitsemaan tämän päivän ilmiöitä ja asettaa ne oikeaan perspektiiviin.
Helsingin Sanomat kolahti parhaimmillaan lähes puolesta miljoonasta postiluukusta joka arkipäivä ja määräsi puheenaiheet, joista kodeissa ja kahvihuoneissa keskusteltiin. Myös lehti itsessään oli ja on puheenaihe. Jokaisella on mielikuvansa siitä, miten Hesari toimii, mitä se edustaa ja kuinka toimitus vetää linjansa. Näiden mielikuvien taakse meni Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -historiaprojekti, jonka Helsingin Sanomain Säätiö rahoitti ja Helsingin yliopisto toteutti vuosina 2013–2019. Lehden historiaan syventyi eri vaiheissa tutkijanuraansa olevia tekijöitä, jotka lähestyivät aihetta eri näkökulmista.
Oma osuuteni alkoi vuonna 2014, kun aloitin väitöskirjatutkimuksen naistoimittajien historiasta. Mielessäni oli Päivälehden, Eero Erkon ja nuorsuomalaisen aatteen merkitys – työskentelihän Suomen ensimmäinen kokopäiväinen naistoimittaja Tekla Hultin Päivälehden ulkomaanosastolla. Muistitiedon perusteella taas korostui tasa-arvoa ajaneen Aatos Erkon ratkaiseva merkitys naisten urakehitykselle. Yllättävät arkistolöydöt suuntasivat mielenkiintoni kuitenkin aiemmin lähes huomiotta jääneeseen Eljas Erkon kauteen.
Väitöskirjani osoitti, että naisten määrä lehdessä ei alkanut nousta Eero Erkon tai Aatos Erkon aikana, eikä edes sotavuosina, vaan jo 1920-luvun lopulla. Tällöin Eljas Erkko otti lehden haltuunsa ja alkoi ponnekkaasti haalia lukijoita puolue- ja sukupuolirajat ylittäen. Naistoimittajilla ajateltiin olevan kevyt ja pirteä kynä, joka tuotti lukijaystävällisiä pakinoita ja reportaaseja. Sitä paitsi he houkuttelivat lukijoiksi kodin kulutushankinnoista vastaavia naisia, jotka kiinnostivat mainostajia. Naistoimittajilla oli myös vaikutusvaltaa aiheisiin, joita Suomen suurimmaksi noussut sanomalehti käsitteli, ja esimerkiksi ehkäisyvalistuksen tärkeys nousi lehden palstoille reportteri Vappu Roosin ansiosta.
Väitöskirjan teemoja toin laajemmin mukaan projektin pääteokseen, jonka teimme yhdessä professori Niklas Jensen-Eriksenin ja tutkija Aleksi Mainion kanssa. Syksyllä 2019 ilmestynyt Suomen suurin. Helsingin Sanomat 1889–2019 kertoo lehden kuoppaisesta ja mutkikkaasta tiestä kohti suuruutta. Se näyttää, mitä suuruus toi tullessaan: valtaa, rahaa, arroganssia, kateutta – ja journalistista vapautta.
Ennakkoluulottomasti ja kriittisestikin kohdettaan katsovina tutkijoina kaivauduimme kulissien takaisiin tapahtumiin ja monipuolisiin lähdeaineistoihin. Perkasimme myös sanomalaisten ”Erkkolorea”, onhan Hesarin työntekijöiden kesken kiertänyt tietoa, hauskoja anekdootteja ja hurjia huhuja työpaikastaan. 2000-luvulla moni tekijä pääsi tai pistettiin eläkkeelle, jolloin elävä side lehden pitkään historiaan väistämättä oheni, mutta entisten sanomalaisten kokemuksia on onneksi tallennettu Päivälehden arkiston historiahaastatteluihin. Perusteellinen tutkimus ei olisikaan ollut mahdollista ilman arkiston runsaita aineistoja ja avuliasta henkilökuntaa. He toteuttivat Aatos Erkon vuonna 2011 ilmaisemaa tahtoa siitä, että Helsingin Sanomien historian kirjoittaminen on arvokasta ja että se tulee tehdä ammattimaisesti ja tuoreesti.
Sanomalehti osoittautui äärimmäisen kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi: yhdessä paketissa ovat niin kaikkein suurimmat valtiolliset mullistukset sodanjulistuksineen ja rauhanehtoineen kuin pienten ihmisten kohtalotkin. Lehden historia selittää samalla maamme historiaa. Sen sivuilta näkee, miten suomalainen kulttuuri, elämäntapa ja koko yhteiskunta ovat muuttuneet. Uutisten rinnalla omaa tarinaansa kertovat lehden aikoinaan täyttäneet pikkuilmoitukset ruumisjunien kulkuajoista, kadonneista skunkkikauluksista ja omaksi annettavista lapsista.
Vanhoihin sanomalehtiin tutustuminen ravisteli myös omia ennakkokäsityksiä. Kirjallis-poliittisen Päivälehden uutisointi olikin hämmästyttävän värikästä, sodanjälkeisen lehden otsikot ajoittain suorastaan kieli poskessa laadittuja ja kulttuuriosaston 1970-luvulla käsittelemien aiheiden kirjo mykistävän laaja. Tutkimisen innostus, löytöjen yllättävyys ja tulkintojen tuoreus ovat välittyneet myös lukijoille, sillä Suomen suurin sai Vuoden historiateos 2019 -palkinnon helmikuussa 2020. Historian Ystäväin Liitto myöntää palkinnon teokselle, joka edistää historiallisen tietämyksen laajenemista suomalaisen yleisön keskuudessa, ravistelee vanhoja ennakkoluuloja ja innostaa lukemiseen.
Nopeasti muuttuva mediaympäristö vaatii perehtymään ajankohtaisiin tapahtumiin, mutta välttämätöntä on myös median historian huolellinen ja kriittinen tutkimus. Historian tunteminen auttaa tulkitsemaan tämän päivän ilmiöitä ja asettaa ne oikeaan perspektiiviin. Huolellinen ja kriittinen tutkimus puolestaan vaatii pitkäjänteisyyttä ja pitkäjänteisyys resursseja. Helsingin Sanomain Säätiön panostus tuotti yli 2000 sivua kiinnostavia tarinoita, uutta tietoa ja uusia tulkintoja.
Historia ei kuitenkaan tyhjene edes näin pitkän projektin jälkeen. Median, lehdistön ja Sanomien historiassa on koluamattomia nurkkia – ja arkisto täynnä aineistoa, joka odottaa tutkijaansa. Minulle Helsingin Sanomiin perehtyminen on jo antanut kimmokkeen seuraavaan tutkimusaiheeseen. Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama Vaikuttava nainen -projekti antaa äänen Eero Erkon puolisona tunnetulle Maissi Erkolle, joka on poliittisesta toiminnastaan ja merkittävästä asemastaan huolimatta jäänyt miehensä, poikansa ja pojanpoikansa varjoon.
Teksti: Reetta Hänninen I Kuva: Matilda Gronow
Projektin teokset: Antti Blåfield: Loistavat Erkot (2014), Niklas Jensen-Eriksen ja Elina Kuorelahti: Suuri affääri. Helsingin Sanomien yrityshistoria 1889–2016 (2017), Aleksi Mainio: Erkon kylmä sota. Helsingin Sanomat Moskovan varjossa (2018), Reetta Hänninen: Kevyt ja pirteä kynä? Naisten ensimmäinen aalto Helsingin Sanomissa sotien välisenä aikana (2019) ja Niklas Jensen-Eriksen, Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen: Suomen suurin. Helsingin Sanomat 1889–2019 (2019).
