Gary Linekerin määritelmä jalkapallosta on klassikko. Jalkapallo on peli, jossa potkitaan palloa 90 minuutin ajan ja lopussa Saksa aina voittaa.
Journalistipalkinnot taas – ajattelen Suurta Journalistipalkintoa – ovat muutamia kuukausia kestäviä ehdokkuuksia ja lopussa aina tutkiva toimittaja voittaa.
Tämä oli vitsi ja oma kokemukseni ja silti vitsi, sillä minulla ei ole mitään tutkivia toimittajia vastaan.
Riemastuttavaa, että Helsingin Sanomain Säätiö perusti viime vuonna Ilkka Malmberg -palkinnon kunnioittamaan Ilkan elämäntyötä. Sen saadakseen ei tarvitse olla julkisesti ehdolla.
Palkinto tulee, kuten kulunut sanonta kuuluu ”ihan puskista”, mikäli on osoittanut erityistä taitoa ja ymmärrystä hyvään suomen kieleen ja kirjoittamiseen. Lisätään vielä sen tulevan ”pyytämättä ja yllättäen”, niin alamme olla riskirajoilla tuon hyvän kielen kanssa.
Ilkka Malmberg (1954−2016) oli totta kai paitsi loistava kirjoittaja, myös tutkiva toimittaja. Ilkka tarkkaili, kuvaili ja tutki suomalaista elämänmuotoa sen kaikissa ilmenemisen tavoissa, ruotsinlaivoista trampoliineihin.
Kirjoitan näitä ajatuksia, koska minulle myönnettiin viime syksynä säätiön ensimmäinen Ilkka Malmberg -palkinto. Olen siis ”palkittu toimittaja”. Laitoin sitaatit, koska toimittajapiireissä ”palkittu toimittaja” on käsite. Kun kollegaa kutsutaan ”palkituksi toimittajaksi”, mukana on ripaus hyväntahtoista… jotain.
Minua on kutsuttu ”palkituksi toimittajaksi” kauan. Se on tuntunut rahtusen kiusalliselta, koska tosiasiassa olen ollut ”melkein palkittu toimittaja”. Se on ollut oma kokemukseni. Ehkä kiusaantuneisuus liittyy luonteeseen. Olen huijarisyndroomasta kärsivä perfektionisti.
Seuraa sisältövaroitus. Luvassa on huonosti kätkettyä itsekehua. Käyn läpi palkitsemishistoriani. Sen ”melkein” sellaisen.
Heti Ilta-Sanomien urani alussa Gaudeamus myönsi minulle Toxic Avenger -palkinnon valkoselkätikkojen puolustamiseksi tehdystä journalistisesta työstä.
Mutta oliko se palkinto vai halusivatko he markkinoida Gaudeamuksen maahantuomaa elokuvaa, joka kertoi supervoimat antavaan mönjään pudonneesta tyypistä.
Palkinto oli vapaalippu.
Vuonna 1991 WWF:n yritysmaailman isokenkäisistä koottu hallintoneuvosto myönsi minulle, Uuden Suomen/Iltalehden Asko Vuorjoelle ja Helsingin Sanomien Antti Vahteralle tunnustuspalkintonsa. Elettiin ”ympäristöjournalismin” kulta-aikaa.
Palkinto oli 1,5 kiloa painava kotkapatsas.
Nämä alan ulkopuolisten ”sidosryhmien” myöntämät palkinnot koetaan toimittajapiireissä lievästi kiusallisina – vaikka totta kai olin iloinen. Paitsi, että meitä oli kolme…
Kohta alkoivat pitkät vuodet ”melkein palkittuna toimittajana”, sillä oma lehteni Ilta-Sanomat perusti omalle väelle tarkoitetun journalistipalkinnon. Muistini mukaan olin ehdolla melkein joka vuosi. Sain – myöhemmin arvokkaaksi osoittautuvaa – kokemusta häviämisestä.
Muutuin täyte-ehdokkaaksi tai elämäntapaehdokkaaksi. Sekään vuosi ei vaikuttanut lupaavalta, kun ehdolle oli asetettu myös muuan Seppo Ahti alias Bisquit.
Jos kysytään idoleita, minulla on ollut kaksi: Bisquit ja Ilkka Malmberg.
Jyry päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun: meidät kumpikin palkittiin. Olin totta kai iloinen. Paitsi, että meitä oli kaksi…
Saapui vuosi 2010. Täydelliseksi ällistyksekseni olin ehdolla Suuren Journalistipalkinnon saajaksi sen arvostetuimmassa kategoriassa Vuoden journalisti.
Ja kääk, kuten Aku Ankka sanoisi. Kuten aiemmin Bisquit, tällä kertaa ehdolla oli myös Ilkka Malmberg. Toinen idolini. Kolmantena oli Aamulehden nuori tutkiva toimittaja Kristiina Tolvanen.
Tutkiva toimittaja voitti, mikä oli hyvä. Jos olisin voittanut, sisimmässäni en olisi kokenut voittaneeni, koska llkka ei olisi voittanut.
Salama ei iske kahdesti samaan paikkaan, mutta silti keväällä 2022 olin jälleen ehdolla Vuoden journalistiksi yhdessä Ylen Radio Suomen nokkelan ja lupsakan Olli Haapakankaan ja HS:n tutkivan toimittajan Paavo Teittisen kanssa.
Tarvitseeko muistuttaa, kuka voitti? Eikö muuten olekin uskottavasti rullaava tarina ”melkein palkitusta toimittajasta”? Paitsi, että se ei ole totta.
Jätin tahallani välistä vuoden 2015, jolloin minulle myönnettiin Long Playn Pieni journalistipalkinto, josta olen valtavan ylpeä. Niin ylpeä, että en ole juonut palkintomukista kertaakaan. Muun osan palkinnosta, muovikassillisen laadukasta yläsavolaista olutta, otin käyttöön.
Siirtykäämme syksyyn 2022.
Olen tunnettu siitä, että teen säännöllisesti nimivirheitä (unohtamatta numerovirheitä).
Oli soitettu. Telefinderin mukaan soittaja oli Ulla Koski. Koska ajatukseni askaroivat työasioissa, ajattelin Ulla Kosken olevan Ulla Järvi (palkittu tiedetoimittaja muuten), jota olin haastatellut, kun valtava kivenlohkare irtosi Halikosta vuoresta ja vyöryi hänen pihalleen ja Audinsa päälle.
Rivitoimittaja pyrkii suojautumaan esihenkilöiltä omilla aiheilla. Ehdin mainostaa uutispäällikölle luvassa saattavan olla jatkojuttu halikkolaisen vuoren siirtymisestä ihmisen luo. Tavallisempaahan on, että ihminen siirtyy vuoren luo. Ja samalla tavalla kiinnostavampaa on, jos mies puree koiraa kuin toisin päin.
No, tämä uutiskriteereistä.
Samassa puhelin soi ja loppu on, kuten sanonta kuluneesti kuuluu, omaa henkilöhistoriaani. Siellä oli Helsingin Sanomain Säätiön yliasiamies Ulla Koski iloisen uutisen kanssa.
Alan olla elämäni ehtoopuolella ja kohta eläkkeellä. Pitäisi aloitella loppusiivous. Kotini on täynnä kirjoja, lehtiä ja arkistoja. Siellä asuu pelottava määrä lehtileikkeitä.
Pari vuotta sitten nostelin mappeja ja kansioita näkyville ikään kuin vaatimaan perkaamista ja pois heittämistä. Sitten keräsin voimia puoli vuotta, ehkä vuoden.
Jatkoin projektia eräänä aamuna hyvin levätyn yön jälkeen. Ensimmäinen nivaska, johon käteni tarttui, oli pino Ilkan kirjoittamia juttuja, sekä Helsingin Sanomien vanhan ajankohtaisosaston ajoilta että Kuukausiliitteestä. Huikeita juttuja ja ihastuttavia oivalluksia.
Siihen se muistojen konmaritus pysähtyi.
Ei pystynyt.
Tuomas Manninen, Ilta-Sanomien toimittaja, Ilkka Malmberg -palkinnon voittaja 2022
Ilkka Malmberg -palkinnon tarkoituksena on kannustaa hyvään ja asioihin perehtyvään kirjoittamiseen. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran säätiön vuosipäivänä 22.9.2022.
